Vapepa

Ole Vapaaehtoisen pelastuspalvelun pelastaja ja auttaja!

 

Kerron sinulle Saimaan Latu Ry:n Vapepa-toiminnasta harrastuksena ja esitän sinulle kutsun mukaan.

Ihmisen hätä voi olla moninainen, äkillinen ja ennalta arvaamaton. Avuntarve tulee hälytyksenä siihen vapaaehtoiseksi lähteneelle auttajalle. Vasta tällöin hän päättää onko apuun lähtemiseen mahdollisuutta juuri silloin. Jos vapaaehtoisia on paljon, mahdollisuus kohtaa varmemmin ja tehtävään tulee useampi.

Avuntarve voi olla kadoksiin mennyt usein muistisairas ihminen tai lapsi. Tällöin auttajat etsivät häntä ja antavat tarvittaessa ensiavun. Autamme tällöin poliisia. Avuntarve voi olla suuri tulipalo. Ensihuollossa toimiva auttaja huolehtii korvaavan asuintilan, ruoan ja vaatteiden varmistamisesta avuntarvitsijoille. Tällöin autamme pelastuslaitosta. Kaikki hätä luo turvattomuutta ja ahdistusta. Henkisen huollon vapaaehtoinen tulee lähelle, keskustelee, lohduttaa ja verkostollaan auttaa.

Vapepa kouluttaa kaikkiin tehtäviinsä. Tehtävät ovat myös tiimityötä. Toiminta luo auttajayhteisön ja tekijöilleen me-henkeä. Tehtäviä harjoitellaan ja on kansallista yhteistoimintaa.

Vapaaehtoiselle voi tulla etsinnän ohelle paljon muunkinlaisia auttamistehtäviä. Olemme auttaneet massiiviseen rekkaruuhkaan jääneitä kuljettajia, rakentaneet suuria pakolaistelttoja, etsineet turvesuopalon kytöpaikkoja, opastaneet tulliin ja koronatutkimuksiin Huuhkaja-faneja.

Uutena tulevana työnämme aiomme kouluttautua liikenteenohjaajiksi ja vapautamme siitä tehtävästä poliiseja ja palomiehiä omiin töihinsä suurien liikenneonnettomuuksien yhteydessä. Myös laajan Saimaa-alueen öljyntorjujia voi meistä tulla jos niin päätämme.

Vapepan omaan toimintaan liittyy hallinto- ja tukitoimintaan, viestitoimintaan ym. koulutetut. Laajaan Vapepa-verkostoon kuuluu yli 50 järjestöä ja yhteistyötahoa. Usealla niistä on oma pelastus- ja auttamistoiminnan tehtävä kuten SPR:llä, Meripelastuksella ja etsintäkoirajärjestöillä. Latujärjestöillä ei ole sellaista suoraan. Kuitenkin Latujärjestöt ovat suuria ja jäsenistöstään ne voivat saada vahvoja toimintayksikköjä, joilla on oma ydinosaaminen, toimintakulttuuri ja viestintä.

Toiminta kehittyy ja Latuorganisaatiolla tosiaan olisi ydinosaamista. Toiminta syntyy tekijöistään. Latulainen on aktiivinen liikkuja ja monesti tuntee etsintämaaston, josta on jo tullut tuttu. Retkeilyn tavoite saattaisi olla myös todennäköisiin eksymismaastoihin ennalta tutustumista. Kerran muotoilimme maastopolkupyöräharrastuksesta etsimistavan ja havaitsimme sen hyvin tehokkaaksi. Rantaviivat laajoine kaislikkoineen jäävät meripelastusseuran suurille aluksille pääsemättömiksi, mutta kajakeille ne olisivat helppoja. Aina ei ilmatähystystä tai kamera-droneja ole. Osaisiko joku niitäkin ohjata tai luoda etsijöiden käyttöön karttaseurantaelektroniikkaa? HiTech tekee alalle tuloaan ja tarvitsee osaajiaan.

Toimintaan pääsee helposti mukaan Saimaan Latu ry:n jäsenenä. Suomen Latu ry on rekisteröity toimija. Hälytystehtäviä varten ilmoittaudutaan hälytyskortille, josta lisätietoja yhteyshenkilöltä (tiedot alempana.) Koulutuksiin osallistutaan, jotta toiminta olisi tuttua, mutta pääsyvaatimus se ei ole. Tekemään oppii aluksi myös koulutettujen kanssa tekemällä. Tietoa toiminnasta saa netistä www.vapepa.fi Vapepa-info on toiminnan tiedotuslehti ja senkin voi lukea netistä.

Tule mukaan toimintaryhmäämme! Mielihyvin kerron sinulle lisää.

Paikallisia tapahtumia:

26-28.8.2022 Vapepa- leiri/ Ruokolahti

3. – 4.9.2022 Kymijoki 2022; Etsintäkurssi (ilmoittautuminen MPK:n sivuilla)

Kursseille voi osallistua mihin vaan ja jos tilaa on tarjolla: https://vapepa.fi/koulutus/

Kurssi ja sen käyminen ei ole vaatimus mukaan lähtemiseen. Hälytyksiin voi lähteä mukaan niitä käymättä.

Yhteyshenkilö Mika Hartikka 0405146461, mikahartikka@yahoo.fi