Sellainen elämän mittainen juttu

Melontaharrastuksen keväällä 2015 aloittanut Anu Karhu kirjoittaa ensimmäisestä melontavuodestaan

Miten käännän täydessä retkivarustuksessa olevan kajakin muutamalla vedolla täydet 360 astetta kaatumatta? Teen vedon eteenpäin, toisen toiseen suuntaan. Kajakki kallistuu liikaa… Kiljahdan kauhusta. Teen lantiolla vaistomaisesti pienen korjausliikkeen ja nauran helpottuneena. Aurinko lämmittää ihanasti pilvettömältä taivaalta. Ilmassa tuoksuu kesä ja silmissä kirvelee kasvoille lotrattu aurinkorasva. Saimaa on saaren tällä puolen tyyni. Tässä on ihmisen hyvä olla.

hauskaa melontaa

Ensimmäisen kerran kiinnostuin melonnasta nähtyäni kajakkiparven lipuvan kaupunginlahden poikki eräänä tiistai-iltana. Touhu näytti hauskalta ja rattoisalta lämpimänä kesäpäivänä. Jo uimahallissa melonnan peruskurssilla minusta tuntui, että olen vihdoin löytänyt sen oman lajini. Hymyni hyytyi, kun kurssilla koitti ensimmäinen avovesipäivä toukokuussa. Enpä olisi silloin muka kylmänä päivänä toukokuussa uskonut, että löytäisin itseni kajakista Saimaalta vielä marraskuussa!

Eräänä tuulisena ja sateisena tiistaina voimakas tuuli nosti vaahtopäitä ja kaatosade kasteli jokaisen. Kajakki keikkui ihan mihin sattui, sivusta puski aaltoja ja ohjaaminen tuntui hankalalta, paatti totellut laisinkaan. Jännitti niin, että vatsaan koski.

Retkimelontakurssin aikana opin kantapään kautta suunnistamaan, ja sainkin koko loppukesän kuulla järjestämästäni saaristoristeilystä… Suur-Saimaalla oli elokuun lopulla luvassa minulle isointa aallokkoa koskaan. Kyllä pientä ihmistä jännitti nähdä ja kuulla ne vaahtopäät Kangas-Teljon suojaisasta pienestä lahdesta. Eräs ohjaajista totesi, ettei itse olisi osallistunut moiselle retkelle ensimmäisenä melontakesänään. Aalloille lähteminen jännitti hurjasti, mutta siihen tottui. Se oli kuin tanssia!

Kivijärvellä suuntasimme saareen telttailemaan, taivas maalautui purppuran sävyihin. Kuikkien huuto kaikui mahtavasti seikkaillessamme saarien keskellä etsien kalliomaalauksia. Erään lounastauon vietimme pressun alla kaatosateessa, joka muutti kajakin kylpyammeeksi. Nautin nuotion äärellä makoilusta tähtitaivasta tuijotellen. Silloin sitä muistaa, kuinka villiä ja päätöntä elämä välillä on, se kaappaa kainaloonsa ja heittää lätäkköön. Toisen yön nukuimme mökissä isännän huolenpidossa. Saunan, järvipulahduksen, tähtitaivaan ja hyvin nukutun yön jälkeen oli yhtä autuutta lähteä järvelle läpsyttelemään peilityyneen auringon kimallukseen.

Retkillä on upeaa kuunnella toisten reissutarinoita. Mökillä koin sellaisen maagisen hetkeen pysähtymisen. Katsoin ympärilläni retkuetta, jossa keskusteltiin vanhoista reissuista ja hauskoista hetkistä, mukana olleista ihmisistä. Näin tuiketta toisten silmissä. Se hehku, nauru ja ilo täytti mökin ja lämmitti pitkään. Leikin ajatuksella, että joskus olen samassa asemassa, muistelen reissuja, kommelluksia ja matkan varrella tapaamiani ihmisiä. Tämä saattaakin olla vakavaa. Sellainen elämän mittainen juttu.